sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Väkivaltafantasioista

Viimeisen reilun parinkymmenen vuoden aikana tapahtunut ilmastokauhun lietsonta on voimakkainta sitten asteekkien ihmisuhrien. Jotkut vaativat liberaalin kansanvallan lakkauttamista sään jumalten lepyttämiseksi. Toiset leikittelevät skeptikoiden uskomusten tatuoimisesta heidän kehoihinsa pysyväksi häpeämerkiksi. Jotkut humoristisesti fantasioivat katastrofaaliseen ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen skeptisesti suhtautuvien lasten ja aikuisten tappamisella.

Toiset eivät fantasioi vaan suorastaan vaativat eri mieltä olevien tappamista. (Linkittäisin suoraan itse tekstiin, mutta ymmärrettävistä syistä kyseinen professori veti tekstinsä pois ja korvasi sen tällä)

Jotkut vetävät lopulliset johtopäätökset ja tappavat itsensä ja lapsensa ilmastokauhun alla.

Ilmastokauhua on silti osattu lietsoa myös menneinä vuosikymmeninä, kuten tästä But Now You Know -blogin artikkelista voi todeta. Tässä kyseisen sivun graafissa globaalin lämpötilakehityksen suhde ilmastokauhuun leikkisästi havainnollistuu:


Yksi asia pysyy samana kautta vuosikymmenten: ilmasto on kauhistuttava täysin riippumatta siitä mitä globaalille lämpötilalle tapahtuu.

Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä ettei ilmasto ole lämmennyt tilastollisesti merkittävällä tavalla 17 - 23 vuoteen (datajoukosta riippuen) – siis sitten Duke Nukem 3D:n julkaisun. Pitkän kiistämisen jälkeen myös IPCC:n johtaja on lopulta hampaitaan kiristellen myöntänyt asian.

Tämän lämpenemättömyyden jatkuessa kaiken havaitaan kuitenkin olevan jatkuvasti pahempaa kuin pelkäsimme, jopa niin että normaalit yhteiskuntasäännöt eivät enää päde.

Kipeitä uhrauksia vaaditaan jokaiselta, sillä kohta – ihan kohta – lämpeneminen taas alkaa. Sitä odotellessamme voinemme viettää aikaa vaikka grillaamalla denialisteja roviolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti