Ympäristötutkija Roger Pielke Jr. kirjoitti hyvää pohdintaa siitä miten hyvässä tarkoituksellinen valehtelu on tuhoisaa juuri sille aatteelle jota näillä valheilla pyritään puolustelemaan. Hän oli kumonnut juuri alarmistisia väitteitä ääri-ilmiöiden lisääntymisestä, kun toinen tutkija oli twiitannut hänelle:
Climate events have people thinking. Now maybe think mitigation. Social not natural causality. Whats not to like?Eli kunhan ihmiset saadaan toimimaan oikein, mitä väliä vaikka heille vähän valehdellaankin?
Tämä sai minutkin pohtimaan...
Vaimoni keksi vuosia sitten jotain hyvin valaisevaa tutkiessaan ravintotieteiden aihepiiriä: ihmiset – edes asiantuntijat – eivät yleensä tiedä paljoakaan. Yleensä vain hyvin pikkiriikkisen rajatun osa-alueen paljon suuremmasta kokonaisuudesta. Sen sijaan lähes kaikki – jopa asiantuntijat – tuntuvat kuvittelevan asiantuntijoina pitämiensä ihmisten tietävän lähes kaiken.
Kun näiltä asiantuntijoilta kysyttiin monista perusasioista, he viittasivat usein muihin joiden asiantuntemukseen he varauksettomasti luottivat.
Kun sitten näiltä asiantuntijoiden huippuasiantuntijoina pitämiltä tutkijoilta kysyttiin näistä asioista, lopputulos saattoikin olla jotain täysin yllättävää. Pekka Puskan esikuva, ravintotutkija Ancel Keys totesi kuin ohimennen miten he ovat aina tienneet ettei ruoan kolesterolipitoisuus vaikuta syöjän kolesterolitasoihin – ellei syöjä ole kani tai kananpoika.
Tätä miestä pidetään kolesteroliteorian isänä ja nykyinen ravintotiede pohjaa hyvin pitkälle hänen oletettuihin asiantuntijan mielipiteisiinsä, joita hänellä ei ole koskaan edes ollut!
Auktoriteeteillakin on siis auktoriteetteja aivan kuten muillakin. Väärinkäsitykset laajenevat ja tiedemiesten tapaamisissa lausutut yliyksinkertaistukset, epäviralliset arvelut tai humoristiset heitot muuttuvat auktoriteettiuskovaisten kuulijoiden korvissa helposti totuuksiksi. Sitten nämä toisen polven auktoriteetit toistelevat näitä totuuksia kuulijoilleen, joka uskovat kyseenalaistamatta – onhan puhuja asiantuntija.
Kun tarpeeksi moni on toistellut näitä epävirallisia arveluita tarpeeksi, toisto tekee niistä totuuden johon on vaikea olla uskomatta. Ja tässä ei tarvita edes varsinaista valehtelua.
Varsinainen valehtelu
Tästä tullaankin toiseen asiaan. BBC:n loistavassa kolmiosaisessa TV-dokumentissa "The Power of Nightmares" kerrotaan mm. Usan uuskonservatiiveista ja heidän ideologiansa kehityksen alkumetreistä.
Uuskonservatiiviset think-tankit kopioivat 70- ja 80-luvuilla eurooppalaisista lehdistä uutisia tukemaan omaa maailmankuvaansa. Tämän mukaan idän uhka oli kasvamassa. Neuvostoliitto valmistautui sotaan. Heidän agenttinsa soluttautuivat ja sabotoivat. Neuvostoliitto oli kehittänyt sotaa varten tehokkaita superaseita, jotka olivat niin salaisia ettei niitä edes löydetty mistään.
Uuskonservatiivien mielestä tappion välttämiseksi Usan piti käydä aggressiiviseen hyökkäykseen kommunismia vastaan ja muokata maailma vaikka sotimalla sellaiseksi paratiisiksi kuin Usa oli ollut kuvitteellisilla 1930 ja -40 -luvuilla – näiden uuskonservatiivien lapsuudessa.
Kun uuskonservatiivit sitten esittelivät näitä todisteitaan Usan hallinnolle, CIA:n edustaja ällistyi: todisteet olivat hyvin pitkälle CIA:n lehdistölle syöttämää propagandaa, joiden tarkoituksena oli levittää eurooppalaisiin Neuvostoliiton vastaista asennetta. Nämä todisteet olivat kuitenkin jo vakuuttaneet uuskonservatiivit maailmankuvansa oikeellisuudesta, joten CIA ei saanut heitä vakuuttumaan väärässä olemisestaan pelkästään kumoamalla kaikki heidän todisteensa.
CIA:n valehtelu kävi omaksi tappioksi tavalla jota kukaan ei olisi voinut arvata. Parin vuosikymmenen kuluttua nämä CIA:n propagandalla maailmankuvansa rakentaneet pääsivät Usassa valtaan ja aloittivat oman ideologiansa mukaisen aggressiivisen ulkopolitiikan. Se tuli kalliiksi.
Miten tämä ylipitkä alustus liittyy ilmastonmuutokseen?
Kuten alun Roger Pielke Jr.:n tapauksessa, ilmastonmuutokseen liittyvissä aiheissa on aikaisemminkin tullut vastaani runsaasti lausuntoja, joiden antajat tietävät valehtelevansa antaessaan medialle raflaavia haastatteluja.
Esimerkiksi edesmennyt ympäristöbiologi Stephen Schneider totesi seuraavaa:
On the one hand, as scientists we are ethically bound to the scientific method, on the other hand, we are not just scientists, but human beings as well. And like most people, we’d like to see the world a better place, which in this context translates into our working to reduce the risk of potentially disastrous climatic change. To do that, we need to get some broad-based support, to capture the public’s imagination. That, of course, entails getting loads of media coverage. So we have to offer up scary scenarios, make simplified, dramatic statements, and make little mention of the doubts we might have. Each of us has to decide what the right balance is between being effective and being honest.
Juuri tästä syystä hurrikaaniasiantuntija Chris Landsea erosi IPCC:stä. Pyörremyrskyjen esiintymisestä kertovan IPCC:n arvioraportin pääkirjoittaja tohtori Trenberth kertoi lehdistölle IPCC:n edustajan asemassa hurrikaanien lisääntyneen ja voimistuneen. Tämä siitä huolimatta ettei ollut itse tehnyt kyseisen aiheen tiimoilta tutkimusta, eivätkä mitkään tutkimukset osoittaneet tällaista kehitystä. Landsea valitti Trenberthin valheellisista väittämistä IPCC:n johdolle, joka ei kokenut tarpeelliseksi edes nuhdella Trenberthiä aiheesta. Landsean omin sanoin:
It is of more than passing interest to note that Dr. Trenberth, while eager to share his views on global warming and hurricanes with the media, declined to do so at the Climate Variability and Change Conference in January where he made several presentations. Perhaps he was concerned that such speculation - though worthy in his mind of public pronouncements – would not stand up to the scrutiny of fellow climate scientists.
I personally cannot in good faith continue to contribute to a process that I view as both being motivated by pre-conceived agendas and being scientifically unsound. As the IPCC leadership has seen no wrong in Dr. Trenberth's actions and have retained him as a Lead Author for the AR4, I have decided to no longer participate in the IPCC AR4.
Ilmastonmuutosalarmissa yhdistyvätkin seuraavat asiat:
- Kaikkien ihmisten halu kokea elävänsä merkittäviä aikoja ja taistella hyvyyden eturintamassa
- Valehtelu hyvän asian puolesta
- Sokea luottamus asiantuntijoihin, johon myös asiantuntijat sortuvat
- Uskomus jonka mukaan usein toistellut asiat olisivat totta
Voiko tämän seurauksena ollakaan muuta kuin itseään ruokkiva hysteria? Valehdellaan, koska uskotaan tarkoituksen olevan niin hyvä. Kuullaan asiantuntijoiden hyvää tarkoittavia valheita ja lujitetaan niiden avulla omaa uskoa asian oikeellisuuteen ja toiminnan kiireellisyyteen. Toistellaan papukaijamaisesti avainfraaseja kuin ne olisivat totta, samalla uskoen näihin fraaseihin vain koska kaikki toistelevat niitä.
Kuten uuskonservatiivien tapauksessa, hyvää tarkoittava valehtelu kävi omaan nilkkaan kun asioista päättävät eivät enää osanneet erottaa totuutta valheesta. Mutta kun joka tuutista tungetaan hyvää tarkoittavia valheita, kuka enää edes voisi tietää mikä on totta?
Ja aivan kuin uuskonservatiivien tapauksessa, tosiasiatkaan eivät saa asiaansa uskovaa muuttamaan maailmankuvaansa. Alkuperäistä parantelematonta dataa ja mallinnuksen sijaan maailmaa empiirisesti tarkastelevat leimataan hörhöiksi. Mutta onko tällaisessa mutu-hysteriassa kenenkään mielipiteillä enää mitään arvoa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti